Kesäkuun uutiskirje on täällä! Sisältönä mielenhallintaa, kurkistus SE-kirjan julkkareihin ja muutama vinkki arjen kaaoksen hallintaan sekä lopuksi katsaus Tehiksen kesään.
Testissä some- ja tapahtuma-assistentin pesti, osa 3
Allekirjoittaneella on nyt takana kohta kolme kuukautta Tehiksen assarina. Tämä onkin tällä erää viimeinen meikäläisen näppiksestä lähtevä uutiskirje, sillä uudet haasteet odottavat.
Tehiksen arkea piristämässä oli myös huhtikuun lopulla TET-harjoittelija Suvi L. Kahdeksasluokkalainen Suvi kuvasi ja editoi viikon aikana kaikkiaan seitsemän videota Teho-osastolta. Kaikki videot löytyvät uudistuneelta Youtube-kanavaltamme. Käykää ihmeessä tsekkaamassa ja tilaamassa!
Oletko muuten huomannut, että Teho-osaston nettisivuille on päivitetty uusi Tilat-osio? Olen koonnut ja kirjoittanut sinne kuvaukset ja kuvia Tehiksen varustelusta ja käyttömahdollisuuksista. Käy tutustumassa Teho-osasto.fi/tilat – ja ihastu Tehiksen monipuolisuuteen!
Teho-osasto.fi/tilat sekä Tehiksen päivitetty Youtube-kanava.
Sisäistä ääntä kohti
Toukokuun ensimmäisessä tapahtumassa mentalisti Jenni Sofia auttoi osallistujia oman mielensä voiman valjastamisessa. Itseään ja omaa mieltään kannattaa Jennin mukaan johtaa myötätuntoisesti kannustaen, ei negatiivisesti kritiikillä ja arvostelulla ruoskien.
Mielen johtaminen ja positiivinen ajattelu voivat lisätä itsevarmuutta ja parantaa minäkuvaa sekä helpottaa asetettujen tavoitteiden saavuttamista. Mielen valmennuksesta voit lukea lisää Jenni Sofian nettisivuilta.
”Meissä on jo kaikki mitä voimme tarvita.”
Teho-osasto juhlatuulella
Helatorstaina Lipstick Mafia, eli Rosa Meriläinen ja Sanna Seiko Salo, järjestivät Tehiksellä SE eli seksiä hela torstai -juhlatilaisuuden. Keskiössä oli uunituoreen SE-seksipuhekirjan virallinen julkaisu. Lue kirjasta lisää Lipstick Mafian nettisivuilta.
SE-kirjan kirjoittajat Sanna Seiko Salo ja Rosa Meriläinen maljannostopuuhissa.
Mukana myös teoksen ihanat kuvitukset tehnyt Jutta Kivilompolo (ikkunan edessä).
Ajanhallintakin voi olla innostavaa
Toukokuun puolivälissä Teho-osastolle kokoontui joukko organisoinnista kiinnostuneita yrittäjiä, plus allekirjoittanut, kun Sirpa Kortelainen ja Liisa-Maija Malinen Mukula Sustainabilitysta saapuivat ohjaamaan meitä kohti parempaa ajankäyttöä.
Työpajasta muotoutui, kiitos aktiivisten osanottajien, varsin mukaansatempaava sparraustuokio. Yksi osallistujista jopa vertasi alun check-in-tilannetta AA-kokoukseen, koska siellä kaikilla oli mahdollisuus tunnustaa omat kaoottiset tapansa ja saada vertaistukea. Enimmäkseen positiivisten, mutta myös negatiivisten, ajankäyttötapojemme kautta haimme yhdessä keskustellen ratkaisuja omaan arkeemme. Lopputuloksena kaikki raapustivat itselleen ajanhallintaa ohjaavan huoneentaulun motivaatiota ylläpitämään.
Kaisusta maahanmuuttajayrittäjyyden koordinaattori
Tehojengin Kaisu aloitti maaliskuun lopussa työt Suomen Yrittäjissä maahanmuuttajayrittäjyyden koordinaattorina Helsingissä – onnea Kaisu! Hanke kestää vuoden loppuun. Kaisua näkee kuitenkin aina silloin tällöin Teho-osastolla, koska työtä voi tehdä myös Tampereelta käsin. Käännöstyöt ovat Kielikulkurilta toistaiseksi jääneet vähemmälle, mutta jonkun pienen kivan jutun silloin tällöin voisi kuulemma kääntää.
Kaisun koordinointia voit seurata Twitterissä ja LinkedInissä.
Teho-osaston kesä
Aukioloajat
Teho-osasto palvelee koko kesän normaalisti ma-pe klo 8-17 (heinäkuussa klo 8-16). Poikkeuksena juhannusaatto (pe 22.6.) ja juhannuksen jälkeinen viikko (vko 26).
Eli 22.6.-1.7. Teho-osasto suljettuna!
Kesäkysely, #tehokesä ja kesätarjous
Onneksi koko kesä ei mene lomaillessa, vaan välillä saa tehdä töitäkin. Nyt haluamme tietää, mikä on Sinun mielestäsi paras – eli tehokkain – aika ja paikka työnteolle kesällä!
Vastaa pikakyselyyn tästä. Kaikkien vastaajien kesken arvotaan Ensiapu-lahjakortti Teho-osastolle.
Kesällä voi tuntua hyvältä idealta työskennellä rannalla, mökkilaiturilla tai muuten vaan ulkona auringonpaisteessa. Sisätiloista poistumisessa on kuitenkin aina riskinsä, huonon työergonomian lisäksi: hiekka läppärissä, kännykän tahaton uimareissu tai koneen ylikuumeneminen kun eivät pahemmin työtehoa paranna, sateesta ja ötökkäparvesta puhumattakaan. Seuraa somessa: #tehokesä18
Pelasta kesätyösi ja välineesi – tule Teho-osastolle! Tehiksellä vanhan kivitalon mukavan viileissä tiloissa työt sujuvat tehokkaasti kesälläkin. Kun hoidat työt tehokkaasti ajallaan, on kesästä mukavampi nauttia ja vapaa-aikasi on oikeasti vapaa-aikaa!
Nyt kesän kunniaksi ota 3, maksa 2 -tutustumistarjous uusille jäsenille. Eli ostaessasi Tehohoito-kuukausijäsenyyden heinä- ja elokuulle, saat kolmannen kuukauden kaupan päälle. Tarjous on voimassa kesäkuun 2018 loppuun ja ilmainen kuukausi on käytettävä vuoden 2018 loppuun mennessä. Mainitse varatessasi TEHOKESÄ18.
EU:n tietosuoja-asetus voimaan 25.5.
Kukaan ei varmasti ole välttynyt kuulemasta, että EU:n tietosuoja-asetus tuo muutoksia tietosuojakäytäntöihin. Me Teho-osastolla haluamme tietenkin toimia lakien ja asetusten mukaisesti ja olemmekin tehneet töitä asian eteen. Saat tämän uutiskirjeen, koska olet jossakin vaiheessa ilmoittautunut uutiskirjeen tilaajaksi. Muistathan, että jos et enää halua meiltä postia, voit koska tahansa perua uutiskirjetilauksesi uutiskirjeen lopussa olevasta linkistä.
-Elina
Teho-osaston Tietosuojaseloste löytyy kokonaisuudessaan myös nettisivuiltamme.
Teho-osastolla tapahtuu
Vaikka kesällä teho-osastolaiset välillä lomailevat, tarkoitus on myös suunnitella tulevia mahtavia tapahtumia. Syksyllä on luvassa kuukausittaisen hieronnan ohella ainakin hyvinvointi-aiheista tapahtumaa ja uusia jäsenetuja.
Kannattaa siis edelleen seurata meitä Facebookissa, Instagramissa, LinkedInissä ja Twitterissä, niin tiedät ensimmäisenä mitä Tehiksellä tapahtuu!
Tapahtumaideoita ja -toiveita voit lähettää somessa tai vaikkapa yhteydenotto-lomakkeellamme.
Kesäterveisin Teho-osaston some- ja tapahtuma-assistentti Kirsi